Kariniemen® 60-vuotisjuhlavuoden yksi kohokohdista koettiin syyskuussa, kun HKFoodsin Rauman ja Euran henkilöstö kokoontui juhlistamaan pitkää yhteistä taivalta Kariniemen Kekkereihin Raumalle. Juhlat kokosivat yhteen poikkeuksellisen suuren joukon osallistujia, ja tapahtuman osallistumisaste nousi huikeaksi. Tapahtumassa muistettiin Kariniemen historiaa, nautittiin hyvästä ruoasta ja ennen kaikkea vietettiin aikaa yhdessä.
Kariniemen® tarina alkoi vuonna 1966 Hannes Kariniemen visiosta tuoda kananpoika osaksi suomalaisten ruokahetkiä. Kuuden vuosikymmenen aikana brändistä on kasvanut yksi Suomen tunnetuimmista ja rakastetuimmista siipikarjabrändeistä. Matkan varrelle on mahtunut lukuisia innovaatioita, kasvua ja merkittäviä investointeja, joista yksi tärkeimmistä oli siirtyminen uuteen Rauman tuotantoyksikköön vuonna 2017.
Raumalla Kivikylä Areenalla lauantaina 19.9. henkilöstölle järjestetyissä Kariniemen Kekkereissä juhlittiin paitsi Kariniemen historiaa myös niitä ihmisiä, jotka ovat olleet rakentamassa menestystä vuosikymmenten ajan.
Siipikarjan liiketoimintajohtaja Petri Toivolan mukaan juhlavuoden tärkein viesti on kiitos.
"Kariniemen 60-vuotinen menestystarina on syntynyt osaavien ihmisten, pitkäjänteisen työn ja vahvan yhteistyön ansiosta. Oli hienoa nähdä näin suuri joukko Kariniemen menestystä rakentaneita ihmisiä saman pöydän äärellä juhlistamassa yhteisiä saavutuksiamme."
Toivolta nosti esiin myös tulevaisuuden merkityksen.
"Vaikka juhlistimme hienoa historiaa, katseemme on vahvasti tulevaisuudessa. Haluamme rakentaa Kariniemen seuraavat menestysvuodet yhtä vahvan yhteistyön, laadun ja jatkuvan kehittämisen varaan kuin tähänkin asti."
Kariniemen juhlavuosi jatkuu vielä syksyn aikana. Henkilöstölle järjestettyjen kekkereiden lisäksi 60-vuotista taivalta juhlistetaan marraskuun 21. päivänä erillisessä tilaisuudessa yhdessä alkutuottajien kanssa. Tuottajilla on merkittävä rooli Kariniemen menestystarinan rakentamisessa.
"Kariniemen 60-vuotinen menestystarina on syntynyt tiiviissä yhteistyössä koko ketjun voimin. Erityisen tärkeä rooli on ollut suomalaisilla siipikarjatilallisillamme, joiden ammattitaito, eläinten hyvä hoito ja pitkäjänteinen työ luovat perustan Kariniemen korkealle laadulle. Juhlavuosi onkin samalla mahdollisuus kiittää niin henkilöstöämme kuin alkutuottajiamme siitä työstä, jota tehdään joka päivä suomalaisen ruoan eteen. Samalla haluamme nostaa esiin tuottajiemme rohkeuden investoida kotimaiseen ruoantuotantoon ja sen kehittämiseen. Nämä merkittävät investoinnit, niin menneinä vuosikymmeninä kuin tänäkin päivänä, ovat olleet yksi tärkeimmistä tekijöistä Kariniemen kasvun taustalla sekä suomalaisen ruokatuotannon omavaraisuuden vahvistamisessa", sanoo Petri Toivola.
Juhlavuoden aikana Kariniemen tuo esiin brändin historiaa, yhdessä syömisen merkitystä sekä suomalaisille tuttuja makuja. Samalla brändi on uudistanut ilmettään ja tuonut markkinoille uusia tuotteita, jotka vievät Kariniemen tarinaa kohti seuraavia vuosikymmeniä.
Kariniemen – omasta mielestämme parasta kananpoikaa jo 60 vuoden ajan.
Lisätietoja:
HKFoods Media Service Desk p. 010 570 5700 communications@hkfoods.com
110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com