Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin etäTET järjestettiin 2.–4.11.2026. Digitaalinen työelämään tutustuminen oli suunnattu yläkoululaisille, lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville. EtäTETissä nuoret pääsevät tutustumaan eri toimialoihin, työnantajiin, työtehtäviin ja urapolkuihin paikasta riippumatta.

HKFoods oli mukana elintarvikealan kokonaisuudessa yhteistyössä Elintarviketeollisuusliiton (ETL) ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin kanssa. Tavoitteenamme oli tehdä nuorille näkyväksi ruoka-alan monipuolisuutta sekä sitä osaamista ja yhteistyötä, jota suomalaisen ruoan tekeminen vaatii.

Työ tuli tutuksi ja hyvinvointi osaksi työelämää

HKFoodsin sisältö rakentui kahden teeman ympärille: Työ tutuksi ja Hyvinvoiva työ. Nuorille avattiin ruoka-alan ammatteja, tuotteiden kehittämistä sekä ravitsemuksen ja hyvinvoinnin merkitystä. HKFoodsin asiantuntijoista mukana olivat Marika Rikkonen, Sami Rekola ja Soile Käkönen.

EtäTETin ajatuksena oli tehdä työelämää tutuksi helposti lähestyttävällä tavalla. HKFoods toi lähetykseen käytännön esimerkkejä ja uratarinoita sekä näytti, mitä kaikkea ruoan tekemisen taustalla tapahtuu.

Nuoret pääsivät kuulemaan esimerkiksi, miten kiinnostuksesta ruokaan voi rakentua ammatti, miten uusi ruoka tai resepti syntyy ja kuinka monenlaista osaamista tuotekehityksessä tarvitaan. Hyvinvoiva työ -osuudessa Soile ja Sami puolestaan nostivat esiin ravitsemuksen merkitystä koululaisille, työssäkäyville ja urheilijoille sekä kunnon välipalojen merkitystä. Sami opasti osuudessa myös, miten valmistetaan helposti ja nopeasti ravitseva munakas.

"EtäTET oli meille hieno mahdollisuus kohdata nuoria heidän omassa ympäristössään ja näyttää, kuinka monipuolinen, moderni ja merkityksellinen ala elintarviketeollisuus on. Halusimme kertoa nuorille, millaisia uramahdollisuuksia ruokaketju tarjoaa ja innostaa heitä pohtimaan tulevaisuuden työelämää avoimin mielin", kertoo Talent Acquisition Manager Laura Nyman.

EtäTET palveli nuoria myös ruotsiksi

EtäTETiin kuului myös distansPRAO eli etäTETin ruotsinkielinen versio. Vuonna 2025 ensimmäistä kertaa pilotoitu distansPRAO jatkui tänä vuonna ja tarjosi erityisesti ruotsinkielisessä opetuksessa oleville nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään omalla äidinkielellään. Myös suomenkielisiä ryhmiä kannustettiin osallistumaan.

HKFoods oli mukana ruotsinkielisessä ohjelmassa tuomassa esiin elintarvikealaa, sen ammatteja ja työelämän mahdollisuuksia. Näin tavoitimme nuoria entistä laajemmin ja pystyimme näyttämään, että ruoka-ala tarjoaa monipuolisia urapolkuja myös ruotsiksi. Yritystä ja omaa urapolkuaan distansPRAO:ssa keskiviikkona 4.11. esitteli lihamestari Nick Wennström.

EtäTET tarjosi HKFoodsille hienon mahdollisuuden esitellä elintarvikealaa tulevaisuuden tekijöille ja näyttää konkreettisesti, kuinka erilaisia urapolkuja suomalaisen ruoan ympäriltä löytyy.

 

Lisätietoja:

HKFoods Media Service Desk, p. 010 570 5700, communications@hkfoods.com  

110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com