Suomessa syödään kesäkuukausina noin miljoona grillimakkaraa joka päivä

HKFoodsin grillaustutkimuksen mukaan grillimakkara pitää edelleen pintansa suomalaisten suosituimpana grillattavana: 85 prosenttia vastaajista kertoo grillaavansa makkaraa. Kesäkauden aikana, toukokuusta elokuuhun, sitä syödään Suomessa noin 30 miljoonaa pakettia.

Yksi grilliemme ikoninen klassikkomakkara, HK Kabanossi®, täyttää 50 vuotta. Sen tarina alkaa ajasta, jolloin suomalainen grillaaminen oli vielä varsin yksinkertaista ja vaihtoehtoja oli vähän. 1970-luvulla grilleihin kaivattiin jotain lihaisampaa ja paremmin avotulelle sopivaa.

-          Ratkaisua lähdettiin hakemaan Keski-Euroopasta, jossa HK:n ammattilaiset tutustuivat paikalliseen makkarakulttuuriin ja maustettuihin, kypsytettyihin makkaroihin. Makkarat tunnettiin siellä nimellä "kabanos”, ja tämä nimi jäi seurueen mieliin myös matkan jälkeen, kertoo HKFoodsin markkinointi- ja innovaatiojohtaja Tia Yrjölä.

Kun HK Kabanossi lanseerattiin vuonna 1976, suomalaiset ottivat sen nopeasti omakseen. Vuosien varrella reseptejä on hiottu vastaamaan muuttuvia makuja ja trendejä, esimerkiksi suolapitoisuutta on vähennetty asteittain. Lisäksi tuoteperheeseen on tuotu jatkuvasti uusia makuja aina tulisista vaihtoehdoista juustoisiin versioihin.

Grillimakkaraan saatiin Sydänmerkki, ensimmäisenä Suomessa

Juhlavuoden kunniaksi HK Kabanossi -tuoteperheeseen tulee Suomen ensimmäinen grillimakkara, joka on saanut Sydänmerkin. HK Kabanossi Pikkusen parempi -grillimakkara tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka haluavat nauttia tutusta mausta hieman kevyemmin. Makkarassa on tuttu Kabanossin maku, mutta vähemmän suolaa ja rasvaa. Suolan vähentämiseksi makkarassa on käytetty HKFoodsin innovaatiota, Makusuolaa, jonka ansiosta maun suhteen ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja.

Kymmenen vuotta sitten syntyivät Günther ja Wojtek, ja lisää kavereita tuli nopeasti

Kymmenen vuotta sitten Suomeen rantautui uusi ruokailmiö: artesaanihenkisyys. Pienpanimoiden ja käsityöläistuotteiden nostaessa päätään HKFoodsilla tunnistettiin, että myös makkarakulttuuriin kaivattiin jotain uutta. Syntyi HK Maakarit®, brändi, joka määritteli laatumakkaran käsitteen uudelleen.

-          Maakareissa ei lähdetty liikkeelle pelkistä resepteistä, vaan myös tavasta tehdä makkaraa. HKFoodsin Vantaan yksikköön perustettiin oma “pieni makkaratupa”, jossa makkaroita valmistetaan pienemmissä erissä ja käsityöhenkeä vaalien. Raaka-aineisiin, lihapitoisuuteen ja maustamiseen haluttiin panostaa kunnolla, jotta lopputulos erottuu aidosti perinteisistä grillimakkaroista, HKFoodsin lihavalmisteiden kategoriapäällikkö Marika Rikkonen kertoo.

Yksi Maakareiden tunnistettavimmista piirteistä on niiden persoonallinen nimeäminen. Makkarat eivät ole vain makuja, vaan niillä on omat hahmonsa eri puolilta maailmaa, kuten baijerilainen Günther, krakovalainen Wojtek tai katalonialainen Carlos. Nimet vihjaavat makumaailmaan, mutta tekevät tuotteista samalla helposti lähestyttäviä ja jäävät mieleen.

-          Nimistä on syntynyt vuosien varrella myös oma pieni ilmiönsä. Esimerkiksi Luigi ja Mario -makkaroiden yhteiskuva herätti aikanaan kansainvälistä somehuomiota ja johti vakuutteluihin siitä, etteivät tutut Super Mario -pelin hahmot olleet päätyneet makkaroiksi, vaan kyse oli täysin omista HK Maakarit-tuotenimistä, naurahtaa Rikkonen.

Broileri on ykkösliha grillissä, ja taipuu lähes mihin tahansa makuun

Broileri on noussut ylivoimaisesti suositummaksi lihaksi grillissä. Se kuuluu joka toisen grillaajan ruokalistalle. Nykyään ostetaan yhä enemmän valmiiksi maustettuja broilerin lihoja, jotka menevät suoraan grilliin ilman esivalmisteluja. Silti broileri on monelle se grilliliha, jonka kanssa epävarmuus iskee helpoimmin. HKFoodsin teettämän grillaustutkimuksen mukaan eniten päänvaivaa tuottaa broilerin kypsyyden arviointi. Usein tämä johtaa siihen, että broileria grillataan varmuuden vuoksi liian pitkään. Tästä on seurauksena liian kuiva lopputulos.

-          Onnistumista helpottaa yllättävän paljon jo raaka-aineen valinta. Esimerkiksi kananpojan reisiosasta leikatut paistileikkeet pysyvät mehevämpinä, vaikka niitä grillaisikin hiukan liian pitkään. Vielä varmempi vaihtoehto on valmiiksi kypsät broilerin lihat, joita on tullut viime vuosina runsaasti valikoimiin. Käytännössä riittää, että ne vain lämmitetään grillissä, kertoo HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen.

Yksi broilerin suosion salaisuus on sen miedossa maussa. Se toimii erinomaisesti lähes minkä tahansa maustamisen kanssa, joten siitä saadaan hyvin erilaisia grilliruokia eri makumaailmoihin. Tämän huomaa suoraan kaupan hyllyllä, vaihtoehtoja on paljon.

Porsaanliha tekee paluuta grilliin, entistä isompina paloina

Porsaanlihaa grillataan taas enemmän. Tuttujen fileepihvien rinnalla kiinnostus kohdistuu yhä enemmän isoihin ja meheviin lihapaloihin. HKFoodsin grillaustutkimuksen mukaan esimerkiksi ribsien grillaaminen on kasvanut selvästi, ja myös kasslerin suosio on nousussa. Porsaanliha kuuluu 43 prosentin grillilistalle.

-          Taustalla on muutos siinä, mitä grillaukselta haetaan. Yhä useampi haluaa panostaa grillaamiseen vähän enemmän, kokeilla uusia tekniikoita ja valmistaa ruokaa, joka näyttää ja maistuu kunnolla grillatulta. Tämä on selvä suunnanmuutos. Fileepihvi on kyllä helppo, mutta aika armoton, koska se grillataan helposti liian kuivaksi. Isommat, hieman rasvaisemmat palat antavat enemmän pelivaraa ja palkitsevat maussa, kertoo Järvinen.

Sama kehitys näkyy tuoteuutuuksissa. HKFoods on tuonut grillikauteen muun muassa uusia porsaanlihapaloja, jotka on suunniteltu juuri jaettaviksi ja rauhassa grillattaviksi.

-          Tomapork, paksu fileeselkäosasta leikattu pihvi, ja luullinen niskapala Juicypork edustavat tätä uutta suuntaa. Lihaa ei grillata pelkästään valmiina pihveinä, vaan enemmän kokonaisempina paloina, jotka viipaloidaan ja jaetaan grillaamisen jälkeen. Uudet viljaporsaan paistileikkeet tuovat uuden mehevän vaihtoehdon filee- ja kasslerpihvien välimaastoon, jatkaa Järvinen.

Porsaanlihan suosion nousu kertoo myös laajemmin siitä, että suomalainen grillaaja on rohkaistunut. Grillaustaitojen kehittyessä uskalletaan kokeilla uusia ruhon osia ja opetella tekemään asioita vähän eri tavalla kuin ennen, ja juuri siinä porsaanliha tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Ota airfryer grillausapulaiseksi

Erityisesti isompien lihapalojen grillaamiseen sopii niin sanottu käänteinen ruskistus. Tässä grillausmenetelmässä liha kypsennetään ensin miedommassa lämmössä lähelle oikeaa sisälämpötilaa ja viimeistellään kaunis grillattu paistopinta vasta lopuksi kuumassa lämmössä, suoralla grillauksella. Tähän grillaustapaan sopii myös nouseva grillitrendi ”älygrillaus”, eli grillaaminen uudenlaisilla älygrilleillä, joissa grilleihin on integroitu tarkka grillauslämpötilan hallinta ja lihan kypsyyslämpötilan seuranta esimerkiksi puhelinsovelluksen kautta.

-          Käänteinen ruskistus tekee isoista lihapaloista huomattavasti helpompia valmistaa. Kypsyys ei jää sattuman varaan ja lopputulos on tasaisempi. Käänteisen ruskistuksen alkukypsennykseen on epäsuoran grillauksen lisäksi monia vaihtoehtoja: keittäminen, sous vide eli vakuumipakkauksessa vesihauteessa kypsentäminen tai uunissa matalissa lämpötiloissa esikypsyttäminen. Nopeana ja energiatehokkaana vaihtoehtona voi kokeilla myös airfryeria matalalla, 130 asteen lämpötilalla, jatkaa Järvinen

Suomalaista lihaa jo useiden sukupolvien ajan

HK®- ja Kariniemen® -tuotteet ovat olleet osa suomalaisten grillikesää jo vuosikymmenten ajan, ja moni klassikko on säilyttänyt paikkansa grillissä sukupolvelta toiselle. Vuosien varrella makuja on päivitetty ja tuotteita kehitetty, mutta perusasiat ovat pysyneet samoina.

-          Yksi asia ei ole muuttunut: HK- ja Kariniemen -tuotteet tehdään aina suomalaisesta lihasta. Se on meille ihan peruslähtökohta. Ja kyllä sen huomaa, että suomalainen liha on ihmisille entistä tärkeämpi valinta, sanoo HKFoodsin markkinointi- ja innovaatiojohtaja Tia Yrjölä.

*) HKFoodsin teettämään, Crowstin toteuttamaan grillaustutkimukseen vastasi 800 henkilöä kesällä 2025.

Kuvalinkki: https://aineistopankki.hkfoods.com/l/N6vKrDQchq7H
HK Kabanossi® Pikkusen parempi 350 g, Sydänmerkki-grillimakkara
HK Viljaporsaan Tomapork Cowboy Butter n. 500 g
HK Viljaporsaan Juicypork-pihvi Brazilian BBQ n. 500 g
Kesän HK- ja Kariniemen uutuudet, tuote- ja annoskuvat

Tästä linkistä löytyy tiedot kaikista HKFoodsin kesän uutuustuotteista.
Kabanossin 50 vuoden ja Maakarien 10 vuoden tarinat avautuvat tarkemmin tämän linkin kautta.

Lisätietoja: HKFoods
Tia Yrjölä, markkinointi- ja innovaatiojohtaja, p. 010 570 3168, tia.yrjola@hkfoods.com
Mikko Järvinen, lihaliiketoiminnan johtaja, p. 010 570 2381, mikko.jarvinen@hkfoods.com
Marika Rikkonen, kategoriapäällikkö, lihavalmisteet (grillimakkarat), p. 010 570 8113, marika.rikkonen@hkfoods.com
Media Service Desk, p. 010 570 5700, communications@hkfoods.com  

110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com