Via® Kasvimaa tekee värikkään ja herkullisen ruoan kokkaamisesta nyt aiempaa helpompaa. Meillä Kasviskonttorilla on tavoitteena uudistaa tuoreiden kasvistuotteiden tarjontaa ja palvella kiireistä, mutta laatutietoista kuluttajaa. Hyvän ei tarvitse olla vaikeaa. Via Kasvimaa on pieni tönäisymme kohti monipuolisempaa ruoanlaittoa ja ruokavaliota. Jokaisen lautasella on tilaa kasviksille.
Kasviksisten vetovoima on suuri: kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja esimerkiksi tuoreiden vihannesten myyntivolyymi on kasvanut Suomessa kymmenessä vuodessa 13 prosenttia. Noin kolmannes suomalaisista aikoo lisätä kasvisten käyttöä (Suomi Syö 2020), mutta vain viidesosa yltää ’500 g päivässä’ tavoitteeseen (FinRavinto 2017).
Runsaampaa kasvisten käyttöä motivoivat niiden terveellisyys, keveys, värikkyys, makujen monipuolisuus ja vastuullisuusnäkökulmat. Osaamisen ja ajan puute kuitenkin ohjaavat kuluttajaa tekemään ennestään tuttuja ruokia ja käyttämään samoja raaka-aineita kerta toisensa jälkeen. Tuorekasvisten torikauppamainen myynti ruokakaupoissa, matala jalostusaste, valikoimien suppeus ja valmiimpien ratkaisujen puute eivät tähän mennessä ole tarjonneet helpotusta kuluttajan arkeen, koska totutusta poikkeaminen ja kasvisten monipuolisempi käyttö on koettu hankalaksi.
Oikaise Via Kasvimaan kokkausvalmiilla tuorekasviksilla
Via Kasvimaa tuo sadon parhaat palat kotikeittiöihin valmiiksi puhdistettuna ja pilkottuna. Via Kasvimaa-tuotteiden tuotekehityksestä ja resepti-ideoista ovat vastanneet HKScanin asiantuntijat ja kokit, kasvisten makua kunnioittaen. Valikoimassa on herkullisia keittoaineksia, moneen taipuvia uunikasviksia ja -perunoita sekä One Pot-kokkauskasviksia, jotka tarjoavat oikotien suosittuihin yhden padan ruokiin.
Kiehauta samettinen keitto, pyöräytä mehevät uunikasvikset tai loihdi rustiikkinen ratatouille – valmiilla kasvissekoituksilla mausteineen saat uutta inspiraatiota ja onnistut aina!
Via Kasvimaa -tuotteet ovat ensimmäisessä vaiheessa hyvin varusteltujen S-ryhmän kauppojen tuorehedelmä ja -vihannesosastoilla 12.10.2022 alkaen.
Keittoainekset
Via Kasvimaa -keittoaineksilla loihdit herkulliset kasvissosekeitot helposti. Pakkauksessa on mukana huolella mietitty yhdistelmä mausteita, jotka nostavat kasvisten maun uudelle tasolle. Lisää vain neste, keitä, soseuta ja voilá! Makunystyröitä hivelevä keittosi on valmis.
Via Kasvimaa –keitot sopivat kevyeksi lounaaksi tai alkupalaksi. Pakkauksen kasviksista saa 3-4 annosta.
Via Kasvimaa Punajuuri keittoainekset 480 g
Herkullisissa ja värikkäissä punajuurisosekeittoaineksissa chili, tähtianis, tuore kaffir lime ja valkosipuli vievät kielesi. Lisää vain kookosmaito ja valkoviinietikka.
AINESOSAT: Suomalainen punajuuri (73 %), suomalainen sipuli (17 %), rypsiöljy, valkosipuli, chili, tähtianis, timjami, kaffir limen lehti.
VALMISTUS: Lisää kattilaan keittoainekset, 3 dl vettä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 4 dl kookosmaitoa, 1 tl sokeria ja suolaa maun mukaan. Keitä noin 35-40 min kunnes juurekset ovat kypsiä. Poista tähtianis, timjaminoksa ja kaffir limenlehdet. Soseuta ja nauti.
Via Kasvimaa Kurpitsa keittoainekset 510 g
Pehmeän täyteläisissä myskikurpitsasosekeittoaineksissa makua tuovat kanelitanko, tuore timjami, valkosipuli ja sipuli. Lisää vain kerma ja valkoviinietikka.
AINESOSAT: Myskikurpitsa (79 %), suomalainen sipuli (18 %), valkosipuli, kaneli, timjami
VALMISTUS: Lisää kattilaan keittoainekset, 5 dl vettä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 2 dl kermaa, 1 tl sokeria ja suolaa maun mukaan. Keitä noin 20-25 minuuttia kunnes juurekset ovat kypsiä. Poista kanelitanko ja timjaminoksa. Soseuta ja nauti.
Via Kasvimaa Palsternakka-inkivääri keittoainekset 550 g
Palsternakka-inkiväärisosekeittoaineksissa makea ja maanläheinen palsternakka saa kaverikseen raikkaan inkiväärin ja sitruunaruohon. Lisää vain mantelijuoma ja valkoviinietikka.
AINESOSAT: Palsternakka (74 %), suomalainen sipuli, inkivääri, rypsiöljy, valkosipuli, sitruunaruoho, mustapippuri.
VALMISTUS: Lisää kattilaan keittoainekset, 1 rkl valkoviinietikkaa, 1 l mantelijuomaa, 1 tl sokeria ja suolaa maun mukaan. Keitä noin 20-25 min kunnes juurekset ovat kypsiä. Poimi sitruunaruoho pois. Soseuta ja nauti.
Uunikasvikset ja -perunat
Via Kasvimaa uunivalmiilla uunikasviksilla ja –perunoilla lisäke valmistuu kuin itsestään, ilman työlästä pilkkomista tai tiskiä, joten sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin poistaa kansi, lisätä tilkka öljyä ja laittaa uuniin.
Monikäyttöiset Via Kasvimaa uunikasvikset sopivat lisäkkeeksi sellaisenaan esimerkiksi lihan tai kanan kylkeen. Voit myös käyttää niitä salaateissa, pizzassa, lasagnessa tai piiraissa. Kokeile rohkeasti! Pakkauksessa on 2-3 annosta.
Kurkkaa lisää inspiraatiota viamaailma.fi/viakasvimaa/reseptit
Via Kasvimaa Punaposki punajuurilohkot 500 g
Tuoreella timjamilla ja valkosipulilla maustetut punajuurilohkot ovat valmiiksi uuninkestävässä vuoassa, joten voit unohtaa punajuuren sottaaman keittiön ja keskittyä nautiskeluun.
Punajuuri sopii erinomaisesti vaikkapa HK® lihapyöryköiden ja perunamuusin kylkeen tai osaksi salaattia vuohenjuuston kanssa.
AINESOSAT: Suomalainen punajuuri (92 %), rypsiöljy, valkosipuli, timjami
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Mausta haluamallasi tavalla esimerkiksi suolalla ja pippurilla. Uunissa 190°C noin 55-60 minuuttia kunnes punajuurilohkot ovat kypsiä.
Via Kasvimaa Oranssi myskikurpitsapalat 450 g
Tuoreella timjamilla ja valkosipulilla maustetut myskikurpitsapalat ovat valmiiksi uuninkestävässä vuoassa. Voit keskittyä pääruoan valmistukseen sillä aikaa, kun lisäke valmistuu kuin itsestään!
Myskikurpitsa sopii erinomaisesti Kariniemen® kananpojan kylkeen tai osaksi salaattia vaikkapa fetajuuston kanssa.
AINESOSAT: Myskikurpitsa (98 %), valkosipuli, timjami
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Mausta haluamallasi tavalla esimerkiksi suolalla ja pippurilla. Uunissa 190°C noin 35 minuuttia kunnes kurpitsapalat ovat kypsiä, sekoita puolessa välissä kypsennystä.
Via Kasvimaa Trikolori porkkanasekoitus 500 g
Tuoreella timjamilla ja valkosipulilla maustettu värikäs porkkanasekoitus on valmiiksi uuninkestävässä vuoassa. Voit keskittyä pääruoan valmistukseen sillä aikaa, kun lisäke valmistuu kuin itsestään!
Käytä paahdettuja porkkanoita tuomaan väriä lautaselle, tai loihdi vaikka raikas salaatti.
AINESOSAT: Suomalainen porkkana (oranssi, keltainen, tumma) (95 %), rypsiöljy, valkosipuli, timjami
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Mausta haluamallasi tavalla esimerkiksi suolalla ja pippurilla. Uunissa 190°C noin 50 minuuttia kunnes porkkanat ovat kypsiä.
Via Kasvimaa Juuri & Juuri kelta- ja raitajuuri 500 g
Tuoreella timjamilla ja valkosipulilla maustetut kelta- ja raitajuuret ovat valmiiksi uuninkestävässä vuoassa. Voit keskittyä pääruoan valmistukseen sillä aikaa, kun lisäke valmistuu kuin itsestään!
Makeat ja rapsakat juurekset rakastavat esimerkiksi suolaista ja pehmeää fetaa.
AINESOSAT: Keltajuuri (48 %), raitajuuri (48%), rypsiöljy, valkosipuli, timjami.
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Uunissa 190°C noin 50-60 min, kunnes juureslohkot ovat kypsiä, sekoita puolessa välin kypsennystä. Mausta esimerkiksi suolalla, pippurilla ja yrteillä.
Via Kasvimaa Pikkuset 500 g
Valkosipulilla ja tuoreella timjamilla maustetut pikkuperunat ovat valmiiksi uuninkestävässä vuoassa, joten voit keskittyä pääruoan valmistukseen perunoiden kypsyessä uunissa!
AINESOSAT: Peruna (94 %), rypsiöljy, valkosipuli, timjami, mausteet (paprika, valkosipuli, mustapippuri, kumina, timjami).
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Kypsennys uunissa 190 °C n. 40-50 min kunnes perunat ovat kypsiä. Sekoita puolessa välissä kypsennystä.
Via Kasvimaa Roosa 500 g
Rosmariinilla maustetut lohkoperunat ovat valmiiksi uuninkestävässä vuoassa, joten voit keskittyä pääruoan valmistukseen perunoiden kypsyessä uunissa!
AINESOSAT: Peruna (96 %), mausteet (mm. sipuli, porkkana, rosmariini, valkosipuli, mustapippuri), rypsiöljy, aromit.
VALMISTUS: Poista muovikalvo. Kypsennys uunissa 190 °C n. 40-50 min, kunnes perunat ovat kypsiä. Sekoita puolessa välissä kypsennystä ja lisää suolaa makusi mukaan.
One Pot kokkauskasvikset
Via Kasvimaa One Pot -kokkauskasvikset tarjoavat oikotien suosittuihin yhden padan ruokiin! Tuotteissa on mukana huolella mietityt mausteet, joten sinun ei tarvitse etsiskellä niitä erikseen kaupasta. Pakkauksessa on 3-4 annosta.
Via Kasvimaa Ratatouille kasvikset 390 g
Välimerellisessä Ratatouille-sekoituksessa pääosassa ovat kesäkurpitsa, paprika, punasipuli, valkosipuli ja tuore timjami.
Ratatouille valmistuu nopeasti yhdellä pannulla ja sen voi syödä sellaisenaan, tai käyttää vaikka pastakastikkeena. Lisää vain tomaattisose ja -pyree!
AINESOSAT: Paprika (52 %), kesäkurpitsa (31%), punasipuli, valkosipuli, timjami.
VALMISTUS: Kuullota kasvikset. Lisää 1 dl vettä, 500 g tomaattisosetta ja 70 g tomaattipyreetä. Paista noin 20 minuuttia, kunnes kypsiä.
Via Kasvimaa Joko Thai currykasvikset 490 g
Aromaattisessa Thai- currysekoituksessa makua tuovat myskikurpitsa, inkivääri, chili, sitruunaruoho, tuore kaffir lime ja valkosipuli.
Curry valmistuu kätevästi yhdellä pannulla. Lisää vain kookosmaito, valitsemasi currytahna ja kanaa, kikherneitä tai muuta proteiinia makusi mukaan. Voit myös heittää curryn sekaan halutessasi muita jääkaapistasi löytyviä kasviksia, kuten munakoisia, paprikaa tai ananasta.
AINESOSAT: Myskikurpitsa (71 %), suomalainen sipuli, inkivääri, valkosipuli, chili, sitruunaruoho, kaffir limenlehti.
VALMISTUS: Kuullota kasvikset. Lisää 1 rkl sokeria ja haluamasi currytahna. Lisää 4 dl kookosmaitoa ja 300-400 g haluamaasi proteiinia, kuten kikherneitä. Paista noin 20 min kunnes ainekset ovat kypsiä. Poista sitruunaruohonpalat ja nauti.
Via Kasvimaa Klassikko patakasvikset 420 g
Klassikko patasekoituksessa pääosassa ovat porkkana, sipuli, laakerinlehti ja maustepippuri.
Perinteinen karjalanpaisti tai lihakeitto syntyy nyt käden käänteessä. Lisää vain HK Karjalanpaistilihat tai soijarouhetta ja halutessasi mausteliemikuutio!
AINESOSAT: Suomalainen porkkana (64 %), suomalainen sipuli (36 %), laakerinlehti, maustepippuri
VALMISTUS: Ruskista 900 g lihaa öljyssä pannulla. Siirrä lihat uunivuokaan, lisää kasvikset, 7 dl vettä ja suola maun mukaan. Hauduta uunissa 150°C n. 3 tuntia, kunnes liha on mureaa.
Kuvat:
http://aineistopankki.hkscan.com/l/_zHWgfXjbXvP
Lisätietoja:
- Kasviskonttori Oy, toimitusjohtaja Timo Hansio, timo.hansio@hkscan.com, puh. 010 570 6862
- Kasviskonttori Oy, kategoriapäällikkö Elina Heinola, elina.heinola@hkscan.com, puh. 040 824 94 59
- HKScan Suomi, tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom, marianne.nordblom@hkscan.com, puh. 010 570 2778
- HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com
Seuraa Via Kasvimaata myös somessa ja kurkkaa monipuolinen reseptipankkimme netistä:
viamaailma.fi/viakasvimaa
Instagram: @viamaailma #viakasvimaa
Facebook: facebook.com/viamaailma
Kasviskonttori Oy on HKScanin ja Vihannes-Laitilan huhtikuussa 2022 perustama yhteisyritys, josta HKScan omistaa 80 prosenttia ja Vihannes-Laitila 20 prosenttia. Yhtiö vastaa kasvisten kasvavaan kuluttajakysyntään ja tuo markkinoille tuotteita, joilla kasvisten lisääminen ruokavalioon on vaivatonta. Uudet kasvistuotteet valmistetaan HKScanin Euran yksikössä ja raaka-aineet toimittaa Vihannes-Laitila Kalannista. Kasviskonttori Oy:n tuotemerkki on Via Kasvimaa.