HKScan Oyj, lehdistötiedote 26.2.2021

Itämeren alueen hyvät vesivarat antavat merkittävän kilpailuedun ruoantuotannossa verrattuna moniin muihin maihin. Vesijalanjälki on mittari, jonka avulla kuvataan ruoantuotannon veden käyttöä ja käytön vaikutuksia. AWARE-menetelmässä arvioidaan vesiniukkuusvaikutuksia. Veden käyttö suhteutetaan veden saatavuuteen tuotantoalueella ja siten vedenkäytön vaikutuksia eri alueilla voidaan vertailla. Käytännössä saman elintarvikkeen tuotanto veden niukkuudesta kärsivillä alueilla näkyy suurempana vesijalanjälkenä. Toisaalta saman vesimäärän käyttö vesivarojen puolesta suotuisammassa ympäristössä johtaa pienempään vesijalanjälkeen.

HKScan otti ensimmäisenä maailmassa AWARE-menetelmän käyttöön siipikarjan vesijalanjäljen laskennassa. Tuoreen tuloksen mukaan Kariniemen kananpojan vesijalanjälki pilottitilalle on 0,58 m3 AWARE/teuras kg. Suurin osa vesijalanjäljen elinkaarivaikutuksista muodostuu rehuketjussa. Vesijalanjälki on laskettu vuoden 2019 broilertuotannon luvuista.

Laskennassa käytetty AWARE-menetelmä on laadukas. Tämä uudehko menetelmä on otettu käyttöön mm. EU:n Product Environmental Footprint (PEF) laskentaohjeistuksiin tuotekohtaisen vesiniukkuusvaikutuksen arvioimiseksi, ja sen käyttö lisääntyykin maailmalla koko ajan. 

”Vesiniukkuusvaikutuksen luonteeseen kuuluu, että vaihtelu tuloksissa tuoteryhmän sisällä on paljon suurempaa kuin esimerkiksi hiilijalanjäljessä. Kuluttajan kannalta on erittäin hyvä asia, että yritykset tutkivat omien tuotantoketjujensa vesiniukkuusvaikutukset, vaikka vertailukohtia ei vielä juuri olekaan. Oman ketjun tunteminen on ensimmäinen askel kehittämisen tiellä”, laskennan tehneen Luonnonvarakeskuksen tutkija Kirsi Usva sanoo.

Vastuullisuus on jatkuvaa parantamista

HKScanille vastuullisuus on aitoja tekoja koko ruokaketjussa, keskeinen osa strategiaa ja jatkuvaa parantamista. Ympäristöjalanjäljet ovat tärkeitä mittareita, joiden avulla ympäristövaikutuksia voidaan tunnistaa ja vähentää. 

”Tiettävästi olemme maailman ensimmäinen yritys, joka on ottanut AWARE-vesijalanjälkimenetelmän käyttöön siipikarjan vesijalanjälkilaskennassa. HKScanin markkina-alueilla on puhtaat ja runsaat vesivarannot, jotka mahdollistavat kestävän alkutuotannon. Suuri etu on, että meillä peltoja ei tarvitse keinokastella. Kotimainen liha on myös vesijalanjäljen näkökulmasta vastuullinen valinta”, painottaa HKScanin alkutuotannon kehitysjohtaja Ulf Jahnsson

AWARE-menetelmän uutuudesta johtuen tuloksia erilaisten elintarvikkeiden vesijalanjäljistä on toistaiseksi vähän. Mielenkiintoinen tulos löytyy kasvihuonetuotteiden ilmastovaikutuslaskentaa ja vesijalanjälkeä koskevassa tutkimuksessa, jossa todetaan espanjalaisen tomaatin AWARE-pohjaisen vesijalanjäljen olevan noin 91 kertaa korkeampi kuin Suomessa.

Jahnsson jatkaa, että HKScan Agrofood Ecosystem® -verkostossa edistetään peltoviljelyn resurssitehokkuutta.

”Pellon satotason nostamisella pienennetään lihan hiili- ja vesijalanjälkeä. Tätä työtä teemme yhdessä sopimustuottajiemme ja kumppaneidemme kanssa.”

 

Lisätietoja:
Kirsi Usva, tutkija, Luonnonvarakeskus, 
p.+358295326621, kirsi.usva@luke.fi

Ulf Jahnsson, johtaja, alkutuotannon strategiset hankkeet, HKScan, 
p.+358 400 784 193, ulf.jahnsson@hkscan.com

Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntija- organisaatio, jonka tavoite on luoda hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta uusiutuvista luonnonvaroista. Tuotamme tutkimuksellamme arvoa ja ratkaisuja asiakkaillemme lähellä ja globaalisti. Vahvuutemme on luonnonvarojen kestävän tuotannon ja hyödyntämisen osaaminen sekä syvä raaka-aineiden tuntemus. https://www.luke.fi/

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose™. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2020 oli lähes 1,8 miljardia euroa. https://www.hkscan.com/fi/