HKFoodsin ruoantuotannossa syntyy sivuvirtoja, jotka sisältävät arvokkaita ainesosia. Niistä osa ohjataan jo muille teollisuuden aloille hyötykäyttöön ja jalostettaviksi eteenpäin esimerkiksi eläinravinnoksi ja biopolttoaineeksi. Kiertotalousratkaisujen parissa syntyy parhaillaan myös monenlaista uutta tutkimusyhteistyön sekä HKFoodsin toimien ja kehityssuunnitelman myötä.
HKFoods toimii yrityskumppanina Helsingin yliopiston koordinoimassa VALABio-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää tapoja hyödyntää maitotuote- ja lihateollisuuden sivuvirtoja esimerkiksi elintarvike-, terveys- ja diagnostiikka-aloilla.
Tulevaisuuden ruokajärjestelmässä tavoitteena on sekä vähentää sivuvirtojen syntyä löytämällä raaka-aineille uusia käyttötapoja että hyödyntää väistämättä syntyvät sivuvirrat mahdollisimman tehokkaasti ja arvokkaasti. Tämä tuottaisi arvoa koko kotimaiselle eläinperäiselle arvoketjulle. Hanke tukee myös tuotantoeläinten terveyttä ja mikrobilääkkeiden vastuullista käyttöä kotieläintiloilla kehittämällä varhaisia diagnostiikkamenetelmiä.
VALABio-hanke yhdistää HKFoodsin näkökulmasta hyvin tutkimuksen ja teollisuuden osaamisen. Laaja hankekonsortio varmistaa, että tutkimustulokset siirtyvät käytännön sovelluksiksi. Hankkeessa yhdistävät voimansa Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu sekä yhdeksän yritystä. VALorization of Animal-based By-products into BIOactive innovations (VALABio) -hanketta rahoittaa Business Finland.
Mitkä ovat HKFoodsin kiertotaloustoimia?
Ohjaamme sivuvirtojen materiaaleja takaisin muun muassa ihmis- ja eläinravinnoksi, biopolttoaineeksi, lannoitteiksi ja lääketeollisuuteen. Esimerkiksi Outokummun tuotantoyksikössä olemme ottaneet käyttöön uuden sivuvirtojen käsittelylinjan. Raumalla hyödynnämme puolestaan tuotannon sivuvirtoja aiempaa tehokkaammin eläinruokateollisuuden raaka-aineeksi.
Sivuvirtoja jatkojalostavat sekä HKFoodsin osaksi omistama, eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja Honkajoki Oy että muut teollisuudenalat. Esimerkiksi nahkateollisuus hyödyntää nautojen vuotia.
Mikä on kiertotaloustyön näkymä jatkossa?
Elintarvike- sekä seka- ja energiajätteen vähentäminen on HKFoodsin vastuullisuusohjelman 2026–2028 keskeisiä tavoitteita. Lisäksi HKFoodsissa on käynnissä eläinperäisten sivuvirtojen hyödyntämistä koskevan nelivuotisen kehityssuunnitelman laatiminen. Tavoitteena on vähentää jätteeksi päätyvien materiaalien määrää ja kasvattaa sivuvirroista saatavaa tuottoa.
Lisätietoja:
HKFoods Media Service Desk p. 010 570 5700 communications@hkfoods.com
110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com