HK Sininen Lenkki® syntyi vuonna 1963, kun Helsingin Kauppiaat Oy toi markkinoille uudenlaisen lenkkimakkaran. Sininen painatus makkaran kuoressa erotti sen kilpailijoista ja loi pohjan nimelle, joka on sittemmin rekisteröity tavaramerkiksi. Tuote nousi nopeasti suomalaisten suosikiksi – ja on sitä edelleen.

HK Sininen Lenkki® – kansallismakkara

HK Sininen Lenkki® tunnetaan hyvästä maustaan ja monikäyttöisyydestään: se sopii uunimakkaraksi, makkarakeittoon, makkarakastikkeeseen tai vaikka leivän päälle. Myös makkaramunakas ja monet muut arkiset nälän taltuttajat ovat yhä arvossaan, kuten olivat jo nykyisten kotikokkien lapsuudessa.

Kansallisen Lenkkipäivän synty

Vuonna 1991 HK julisti Kansallisen Lenkkipäivän kunnianosoituksena suomalaiselle makkaralle – erityisesti HK Siniselle Lenkille. Päivää vietettiin alun perin elokuun kolmantena perjantaina. Tavoitteena on juhlistaa suomalaista ruokakulttuuria, nostaa esiin rakastettua klassikkotuotetta ja tarjota hetki herkutteluun koko kansalle. Lenkkipäivä on sittemmin kasvanut iloiseksi syksyiseksi perinteeksi, joka yhdistää suomalaisia makumuistojen äärelle – tänä vuonna siis 3.10.!

 

Lisätietoja:
HKFoods Media Service Desk, p. 010 570 5700, communications@hkfoods.com 

110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme 3 000 ammattilaisen voimin vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Kehitämme ilmastoystävällisempää tapaa tuottaa ruokaa. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2024 oli 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com