HKScan Oyj                                          Pörssitiedote 5.8.2015, klo 8.10

 

HKScanin strategisten investointihankkeiden esiselvitykset ovat valmistuneet

HKScanin kannattavan kasvun strategian toteuttaminen etenee. Lokakuussa 2014 julkistettujen strategisten investointihankkeiden esiselvitykset ovat valmistuneet. HKScanin hallitus puoltaa johdon esitystä kokonaan uuden tuotantolaitoksen rakentamisesta Länsi-Suomeen. Suunniteltu yksikkö keskittyisi broilertuotteisiin ja korvaisi HKScanin nykyisen tuotantolaitoksen Eurassa. Viron Rakvereen aiemmin suunnitellun tuotantolaitosinvestoinnin osalta suunnitelmaa on muutettu. Tuotantolaitoksen rakentamisen sijaan konserni panostaa nykyisten tuotantolaitostensa tuotantotehokkuuden parantamiseen ja tarkastelee rahtivalmistusvaihtoehtoja sekä muita mahdollisia järjestelyjä.

Esitys Länsi-Suomeen rakennettavasta uudesta tuotantolaitoksesta  

HKScanin hallitus puoltaa johdon esitystä kokonaan uuden broilertuotteisiin keskittyvän tuotantolaitoksen rakentamisesta Länsi-Suomeen. Toteutuessaan vuoden 2017 loppupuolella valmistuva hanke olisi HKScanin lähihistorian suurin yksittäinen investointi ja sen arvo olisi noin 80 miljoonaa euroa sisältäen noin 25 000 m2:n tehdasrakennuksen, infrastruktuurin, koneet ja laitteet sekä järjestelmiin liittyvät hankinnat. Suunnitellun investoinnin sijaintikunta on edelleen auki. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti HKScan neuvottelee tuotantolaitoksen sijainnista Euran, Forssan, Rauman ja Säkylän kanssa. Nykyisen tuotantolaitoksen toiminta jatkuisi normaalisti uuden tuotantolaitoksen käyttöönottoon saakka. Suunnitelman toteutuminen tarkoittaisi nykyisen Euran tuotantolaitoksen käyttöomaisuuden ei-kassavaikutteista noin 11 miljoonan euron alaskirjausta, kun tuotanto nykyisissä tiloissa päättyisi.

HKScanin johto päätyi esittämään ensisijaisena vaihtoehtona kokonaan uuden tuotantolaitoksen rakentamista verrattuaan sen kustannuksia ja riskejä nykyisen laitoksen peruskorjaus- ja laajennusvaihtoehtoon. Toteutuessaan uusinta teknologiaa hyödyntävän tuotantolaitoksen tuottavuus kasvaisi ja uusien lisäarvotuotteiden kehittäminen mahdollistuisi. Lisäksi henkilöstön työturvallisuus ja työhyvinvointi paranisivat merkittävästi. Investointi vaikuttaisi tuleviin työtehtäviin, tarvittavaan osaamiseen ja työntekijöiden määrään. Henkilöstövaikutukset koskisivat Euran yksikön tuotantoon liittyvää henkilöstöä.

Ennen lopullista investointi- ja tuotantolaitoksen sijaintipäätöstä HKScan selvittää henkilöstövaikutuksia sekä viranomaislupia koko investointihankkeen ajalle. Lisäksi yhtiö viimeistelee uuden tuotantolaitoksen suunnittelun ja jatkaa tarvittavia selvityksiä vaihtoehtoisissa sijaintikunnissa. Selvitykset ja viranomaisluvat pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman pian tulevan syksyn aikana.

Muutossuunnitelmiin liittyen HKScan Finland käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Euran tuotantolaitoksen henkilöstön kanssa. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat 10.8.2015. Mahdolliset henkilöstövaikutukset täsmentyvät neuvottelujen kuluessa.


Viron Rakveren yksikköä koskevaa suunnitelmaa on muutettu

Esiselvityksen tulemana HKScan ei tässä vaiheessa aio toteuttaa suunnitelmaa Viron Rakveren yksikön laajennusinvestoinnista. Sen sijaan konserni panostaa nykyisten tuotantolaitostensa tuotantotehokkuuden parantamiseen ja kapasiteetin nostamiseen. Lisäksi HKScan harkitsee rahtivalmistusvaihtoehtoja sekä muita vastaavia järjestelyjä vaihtoehtoina omille investoinneilleen. Toimenpiteillä nopeutetaan uusien tuotteiden kaupallistamista tehokkaasti suhteessa laajennusinvestointiin. HKScan palaa mahdollisiin lisäarvotuotteisiin liittyviin investointeihin myöhemmin.

HKScan Oyj

Hannu Kottonen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Hannu Kottonen, toimitusjohtaja, HKScan Oyj
Aki Laiho, tuotannosta ja teknologiasta vastaava johtaja, HKScan Oyj
Samuli Eskola, Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja, HKScan Oyj
Soittopyyntöjä heille välittää konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskog,
marja-leena.dahlskog(at)hkscan.com, p. +358 10 570 2142.

Asiaa koskeva tiedotustilaisuus median edustajille ja analyytikoille pidetään osavuosikatsaukseen liittyvän tiedotustilaisuuden yhteydessä tänään keskiviikkona 5.8.2015 klo 10.00 alkaen Ravintola G.W. Sundmansin auditoriossa, Eteläranta 16 (sisäpiha), Helsinki. Pyydämme tilaisuuteen osallistujia ilmoittamaan tulostaan sähköpostitse HKScanin konserniviestintään Marja Siltalalle marja.siltala(at)hkscan.com.

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2014 HKScanin liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.

 

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com