HKScan tarvitsee satoja määräaikaisia työntekijöitä sesonkiapulaisiksi ympäri vuoden. Poikkeusoloissakaan tarve ei ole muuttunut, sillä ruokaa tarvitaan aina. Lisäksi suomalaisen ruoan arvostus on kasvanut vahvasti koronapandemian aikana.

  • Valmistaudumme HKScanin Suomen toiminnoissa tulevaan kesäsesonkiin ja palkkaamme yhteensä 550 kesätyöntekijää yksiköihimme eri puolille Suomea. Kesätyöntekijöiden avulla varmistamme häiriöttömän ruoanvalmistuksen lomakausien aikana, kertoo HKScanin Suomen henkilöstöjohtaja Leila Slotte-Palmula.

Kesätöitä voi hakea muun muassa Turun pääkonttorista sekä Vantaan, Mikkelin, Forssan, Rauman sekä Outokummun ja Paimion yksiköistä.

Sesonkityöt ovat avoinna kaikille 18 vuotta täyttäneille lisätuloja kaipaaville. Kesätyö HKScanissa on mahdollisuus saada arvokasta työkokemusta elintarviketeollisuudesta ja kansainvälisessä yrityksessä toimimisesta. Työkokemus on tärkeää ja lisää jatkotyöllistymismahdollisuuksia sekä tukee hyvin monien eri alojen opintoja.  

HKScan on matkalla monipuoliseksi ruokataloksi ja haluaa tarjota maistuvaa elämää tänään ja huomenna. HKScanissa on mahdollisuus päästä osaksi tätä mielenkiintoista matkaa ja työskennellä tunnettujen HK® ja Kariniemen® -tuotemerkkien parissa. Työ tuotannossa on pääasiassa kaksivuorotyötä. Toimihenkilötehtäviä on tarjolla muun muassa tuotantoa tukevissa tehtävissä sekä taloushallinnossa ja asiakaspalvelussa. 

  • Edellytämme hakijalta vähintään 18 vuoden ikää, sillä erityisesti tuotannon puolella työturvallisuus- ja hygieniavaatimukset ovat tiukat. Odotamme kesätyöntekijöiltä reipasta asennetta ja hyvää otetta työn tekemiseen, yhteistyökykyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Huolellisuus, tarkkuus, vastuullisuus ja kyky toimia itsenäisesti ovat näissä tehtävissä myös tärkeitä. Annamme tehtäviin huolellisen perehdytyksen, joten aiempi työkokemus ei ole välttämätöntä. Etua siitä toki on, mutta kiinnitämme hakuprosessissa huomiota erityisesti oikeaan asenteeseen ja innostukseen oppia uutta, jatkaa Slotte-Palmula. 

HKScanin kesätyöntekijämäärät Suomen yksiköissä

Turun pääkonttori: n.15 henkeä huhti-kesäkuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Turussa: Sari Poutanen, sari.poutanen@hkscan.com,  p. 010 570 6173.

  • Taloushallinnon, palkkaosaston ja myyntineuvottelijan tehtäviä.
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti. 

Vantaan yksikkö: n. 200 henkeä helmi-maaliskuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Vantaalla: Piret Nilimaa, piret.nilimaa@hkscan.com, puh. 050 435 0998

Tuotannon ja logistiikan tehtävät: 

  • Tuotannon työntekijän tehtävät liittyvät tuotteiden valmistukseen ja pakkaamiseen. Työ tuotannossa on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä. 
  • Logistiikan työntekijän tehtäviin kuuluu mm. tavaroiden vastaanotto ja käsittely, keräily ja erilaiset varaston aputyöt. Työ logistiikassa on kolmivuorotyötä.
  • Hakuaika tehtäviin on 14.3.2021 asti. 

Toimihenkilötehtävät:

  • Yksikössä on tarjolla alan opiskelijoille kesätöitä myös toimihenkilötehtävissä tuotannon työnjohdossa ja tuotannonsuunnittelussa. 
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti. 

Rauman yksikkö: n. 150 henkeä huhtikuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Raumalla: Tiina Tarvainen, tiina.tarvainen@hkscan.com,  p. 010 570 5121.

Tuotannon tehtävät

  • Säännöllistä kaksivuorotyötä, pääasiassa siipikarjanlihan leikkuu- ja pakkaustehtäviä tuotannossa.
  • Hakuaika on 30.3.2021 asti. 

Toimihenkilötehtävät:

  • Yksikössä on tarjolla alan opiskelijoille kesätöitä myös toimihenkilötehtävissä tuotannon työnjohdossa ja tuotannonsuunnittelussa. 
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti. 

Forssan yksikkö: n. 125 henkeä huhti-toukokuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Forssassa: Jenni Ylösmäki, jenni.ylosmaki@hkscan.com, p. 010 570 4460.

Tuotannon tehtävät

  • Yksi- tai kaksivuorotyötä, pääasiassa erilaisia lihan käsittely-, pakkaus- ja tuotannon aputehtäviä sekä teuraslinjan työtehtäviä. 
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti. 

Toimihenkilötehtävät:

  • Yksikössä on tarjolla alan opiskelijoille kesätöitä myös toimihenkilötehtävissä tuotannon työnjohdossa ja tuotannon suunnittelussa. 
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti. 

Outokummun yksikkö: n. 15 henkeä huhti-toukokuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Outokummussa: Mira Pasanen, mira.pasanen@hkscan.com, p. 050 395 7141.

  • Tarjolla oleva työ on nautojen teurastus- ja leikkuutyötä sekä muuta lihakäsittelyä ja pakkaustehtäviä.

Paimion yksikkö: n. 6 henkeä huhti-toukokuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Paimiossa: Jenni Ylösmäki, jenni.ylosmaki@hkscan.com,  p. 010 570 4460.

  • Työ on nautojen ja sikojen teurastusta. Yksikössä on tarjolla alan opiskelijoille kesätöitä myös toimihenkilötehtävissä.   

Mikkelin yksikkö: n. 40 henkeä huhti-toukokuusta alkaen

Rekrytoinnin yhteyshenkilö Mikkelissä: Nina Tahko, nina.tahko@hkscan.com,  p. 040 6472964.

Tuotannon tehtävät:

  • Pääasiassa arkipäivisin tapahtuvaa säännöllistä kaksivuorotyötä lihavalmisteiden sekä valmisruokien valmistus- ja pakkaustehtävissä. 
  • Hakuaika on 31.3.2021 asti. 

Toimihenkilötehtävät:

  • Yksikössä on tarjolla alan opiskelijoille kesätöitä myös toimihenkilötehtävissä tuotannon työnjohdossa ja tuotannonsuunnittelussa.
  • Hakuaika on 28.2.2021 asti

Lisätietoa

Median yhteydenotot:

  • HKScanin Media Service Desk 010 570 5700 tai sähköpostitse: communications@hkscan.com

 

HKScanin tavoite on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Yli sadan vuoden kokemuksella vastaamme kuluttajien ja asiakkaiden tarpeisiin ja valmistamme maistuvaa, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua ruokaa. Meille HKScanissa vastuullisuuteen kuuluu ruoantuotannon kehittäminen koko arvoketjussa tiloilta kuluttajille. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Lähes 7 000 ammattilaistamme varmistavat maistuvamman elämän – tänään ja huomenna. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat siipikarjan-, sian ja naudanliha sekä lihavalmisteet ja ateriat. Vahvoja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose®.  Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,7 miljardia euroa.