Johtava pohjoismainen lihaosaaja HKScan on allekirjoittanut tänään kansainvälisen IT-talo Atoksen kanssa kokonaisvaltaisen IT-infrastruktuurin ylläpitoa ja keskittämistä koskevan kumppanuussopimuksen. Sopimus on kolmevuotinen.
Yhtenäisen HKScanin rakentaminen ja toiminnan tehokkuuden parantaminen ovat olleet HKScanin strategisen agendan kulmakiviä kahden viime vuoden aikana. Strategian toteuttamisessa edetään nyt seuraavan vaiheeseen keskittämällä konsernin IT-infrastruktuuri yhteistyössä Atoksen kanssa. Kumppanuus sisältää myös työasema-, verkko- ja tallennuspalvelujen sekä pilvipohjaisen IT-infrastruktuurin kehittämisen.
”Vankka IT-infrastruktuuri sekä monipuolisen ja läpinäkyvän liiketoimintaa koskevan tiedon saatavuus on tänä päivänä välttämätöntä kaikille suurille yrityksille. Keskittämällä aiemmin hajanaisen infrastruktuurimme otamme merkittävän askeleen kohti yhtenäistä ja asiakaslähtöistä HKScania. Samalla parannamme kustannustehokkuutta”, sanoo HKScanin teknologian ja tuotannon kehittämisestä vastaava johtaja (COO) Aki Laiho. ”Yhteistyö Atoksen kanssa luo samalla hyvän pohjan tuleville tehokkuutta parantaville toimenpiteille monimutkaisissa arvoketjuissamme”.
Lisätietoja:
Aki Laiho, teknologian ja tuotannon kehittämisestä vastaava johtaja (COO), HKScan-konserni, puh. 040 652 5827
HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto on 2,1 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.