Alkaako nyt kaikkien aikojen valmisruokakesä? HKScan Oyj Tiedote medialle 4.6.2019 klo 9:30
Viime kesänä Suomessa syötiin valmisruokia enemmän kuin koskaan ennen. Syynä tähän oli helteinen kesä. Kuumalla ilmalla ei haluta viettää aikaa keittiössä ja ruoka on saatava pöytään mahdollisimman helposti. Eniten edellisvuoteen verrattuna valmisruuista kasvoivat välipalat ja valmisateriat. Yksi valmisruokien kesäsuosioon vaikuttava tekijä on myös koululaisten loma-aika. Vastuullisuus liitetään yhä vahvemmin valmisruokaan. Valmisruoka minimoi ruokahävikkiä.
Vuosi sitten Suomessa nautittiin kuumasta, helteisestä kesästä. Ruokakaupoissa tämä näkyi tyhjinä valmisruokahyllyinä. Valmisvälipaloja, kuten erilaisia leipiä ja burgereita syötiin 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä kesänä. Esimerkkinä laadukas HK Butcher´s burger jonka suosio yllätti. Valmisaterioiden suosio kasvoi myös jopa 10 prosenttia. Tässä kategoriassa Via-aterioiden kasvu oli poikkeuksellisen suurta, niiden syöminen peräti tuplaantui helteisenä viime kesänä.
- Sää vaikuttaa yllättävän paljon kesäruokavalintoihin Suomessa. Aurinkoiset ja lämpimät säät keväällä lisäävät selvästi esimerkiksi makkaran myyntiä. Helteellä halutaan ostaa mahdollisimman helppoa ja valmista ruokaa. Valmisruuasta on tullut myös hyväksyttyä, harva puhuu enää eineksistä. Vian hittituotteita ovat mm risottoateriat, joiden kasvua selittää osaksi myös se, että ne ovat loistavia lisukkeita esimerkiksi grillilihoille, kertoo HKScanin markkinointi- ja tuotekehitysjohtaja Anne Terimo.
Espanjan lomamatkalta tutun paellan löytää nykyään valmisruokahyllystä
Valmisruokien tarjonta on monipuolistunut ja laatu kehittynyt viime vuosina paljon. Matkailu, ruokamuistot ja ravintolakokemukset tuovat valmisruokiin aivan uusia makumaailmoja. Valmisruoka tarjoaa ratkaisun myös yksilöllisyyden kaipuuseen, kun jokainen voi valita itseään puhuttelevat tuotteet, eikä kaikkien tarvitse syödä samaa.
- Hyvä esimerkki on tämän kesän uutuus Via Paella con Pollo. Espanjan matkoilta tuttu herkku on laadukkaista raaka-aineista valmistettu valmisateria, jossa on muun muassa valkoviinissä haudutettua riisiä, aitoa sahramia, katkarapuja ja kotimaista broileria, kertoo Terimo.
Terveellisyys ja vastuullisuus ovat valmisruokien kasvun ajureita
Terveellisempien valmisruokien valikoima on kasvussa. Terveellisyys voi olla esimerkiksi runsasproteiinisuutta, hyvää rasvan laatua, kasvisten määrää tai Sydänmerkin kriteerit täyttäviä ominaisuuksia. Kriteerit ovat tarkoin määriteltyjä ja merkin myöntää Diabetes- ja Sydänliiton asiantuntijaryhmä.
- Terveellisyys on myös mielikuvaa. Syötyäsi Via-annoksen, saat sopivasti kylläisen olon herkullisesti. Kasvanut valikoima on tehnyt valmisruuasta myös aidon, terveellisemmän ja edullisen vaihtoehdon pikaruualle. Olemme saaneet kiitosta myös Via-aterioiden ostajilta siitä, että käytämme aterioissa kotimaista kananpoikaa sekä naudan- ja porsaanlihaa, jatkaa Terimo.
Valmisaterioissa tehtiin suuri harppaus reilut kymmenen vuotta sitten, kun HKScan lanseerasi Via valmisruokasarjan. Erityisen Micvac -höyrykypsennyksen ansiosta aterian kasvikset pysyvät raikkaan rapeina ja esimerkiksi pasta on oikeaoppisesti aina al dente. Älykäs pakkaus myös viheltää mikroaaltouunissa, kun se on valmis syötäväksi.
Yhä useammat valmisruokia syövät kiinnittävät huomiota myös raaka-aineiden alkuperään ja vastuullisuuteen. Valmisruoka on hyvä ajansäästäjä ja ruokahävikin vähentäjä.
Kuvat:
Via Chicken Quinoa kana-kvinoasalaatti (kesän 2019 uutuus)
Via Paella con Pollo (kesän 2019 uutuus)
Via Risotto Pollo Limonello kana-sitruunarisotto