Stockholms Stadmission (Tukholman kaupunkimissio) avaa Ruotsin ensimmäisen sosiaalisen supermarketin Tukholmaan vielä ennen tämän vuoden loppua. HKScan on yksi hankkeen ruoka-alan kumppaneista, jotka lahjoittavat myymälälle normaalikaupasta mm. lyhyeksi jääneiden päiväysten vuoksi yli jääneitä tuotteita.
Sosiaalinen supermarket on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Sen taustalla on muissa maissa hyvin toimivaksi havaittu malli. Britanniassa, Ranskassa ja Itävallassa toimivat vastaavat supermarketit ovat jo vuosia olleet arvostettuja sosiaalisen yritystoiminnan muotoja.
Hyvää yhteistyöllä
– On hienoa saada olla mukana tässä hankkeessa. Toiminnalla on kaksi kärkeä: ensiksi annetaan taloudellisesti hankalassa tilanteessa oleville ihmisille mahdollisuus ostaa korkealaatuisia elintarvikkeita erittäin edullisesti, ja toiseksi pienennetään ruokahävikkiä, HKScanin Ruotsin vähittäiskauppamyynnistä vastaava johtaja Petra Blomberg sanoo. Viime vuonna ruokahävikki Ruotsissa oli keskimäärin 65 kiloa henkeä kohti.
Lisäksi supermarket tarjoaa harjoittelupaikkoja tavanomaisten työmarkkinoiden ulkopuolella oleville ihmisille. Tarjoamalla haastavaa elämänvaihetta läpikäyville ihmisille tilaisuuksia oppia ja saada työkokemusta vähittäiskaupan ja logistiikan alalta, voidaan tukea heitä auttamaan itse itseään. Sosiaalinen supermarket on avoinna kaikille kuluttajille normaalihinnoin. Erittäin edulliset (jopa -70 %) tuotteet kohdistetaan jäsenyysjärjestelmän kautta niille asiakkaille, jotka saavat toimeentulotukea tai ovat muuten vaikeassa elämäntilanteessa.
Ylimääräisen ruuan hyödyntäminen on yhteiskuntavastuun kantamista
Kaikki supermarketissa myytävä ruoka tulee lahjoituksena hankkeeseen kuuluvilta elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan yhteistyökumppaneilta. Lahjoitetut tuotteet ovat myynnissä sosiaalisessa supermarketissa siksi, että tuotteen parasta ennen -päiväys on lähestymässä, niiden pakkauksissa virheellisiä merkintöjä tai ne ovat jostain muusta syystä vaikeasti myytävissä tavallisessa myymälässä. Toisin sanoen niistä olisi syystä tai toisesta tulossa ruokahävikkiä. Tavoitteena on saada lahjoittajilta 200 000 kiloa ylimääräistä ruokaa ensimmäisen toimintavuoden aikana.
– Sosiaalinen supermarket on erinomainen väylä saada haastavissa tilanteissa elävät ihmiset mukaan kestävään yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan. Samalla he saavat mahdollisuuden ostaa korkealaatuista ylimääräistä ruokaa edullisesti. Hankkeessa yhdistyvät sosiaalinen- ja ympäristövastuu, koska ruokahävikin pienentäminen on myös merkittävä ympäristöteko, HKScanin laadusta ja yhteiskuntavastuusta Ruotsissa vastaava johtaja Annelie Lundell sanoo.
Ruotsin suurimpiin elintarvikeketjuihin kuuluva Axfood on aktiivisesti mukana projektissa tarjoten sekä taloudellista tukea että osaamistaan sosiaalisessa supermarketissa. HKScanin lisäksi hankkeeseen osallistuu useita muita elintarvikeyrityksiä rahoittajina tai lahjoittajina.
Lisätietoja:
Petra Blomberg, VP Vähittäiskaupan myynti, HKScan Sweden, Puh: +46 76 7901064, S-posti: Petra.blomberg@hkscan.com
Annelie Lundell, VP Laatu ja yhteiskuntavastuu, HKScan Sweden, Puh: + 46 70 379 5526, S-posti: Annelie.lundell@hkscan.com
HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2014 HKScanin liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 7 700.
________________________________
Stockholms Stadsmission on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on tehdä Tukholmasta kaikille inhimillisempi kaupunki. Se auttaa aikuisen tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, rahavaikeuksien kanssa painivia perheitä, tukea ja neuvoja tarvitsevia nuoria vanhempia ja yksinhuoltajia, yksinäisiä vanhuksia sekä asunnottomuudesta ja hyväksikäytöstä kärsiviä kansalaisia. Stockholms Stadmission astuu kuvaan silloin, kun julkiset varat ja keinot eivät riitä. Sen tavoitteena on auttaa ihmisiä uskomaan omiin kykyihinsä sekä ottamaan oma elämänsä omiin käsiinsä.