Nailonilla on merkittäviä hyötyjä elintarvikepakkauksissa tuoteturvallisuuden, säilyvyyden ja ruokahävikin vähentämisen kannalta. Ympäristövaikutuksia arvioitaessa on katsottava kokonaisuutta ja huomioitava pakkausten toiminnallisuus kierrätettävyyden ohella.
Liha on arvokas raaka-aine, jonka suojaaminen on sekä ympäristön että kuluttajan etu. HKFoods, Atria ja Snellman ovat jo pitkään kehittäneet fiksuja pakkausratkaisuja, vähentäen samalla pakkausmuovin määrää merkittävästi.
EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on asettamassa kunnianhimoisia tavoitteita kierrätettävyydelle, ja asetuksen myötä pienessä mutta tärkeässä roolissa olevan nailonin asemaa pakkausmateriaalina arvioidaan.
Yhdessä haluamme tuoda esille sen, että ympäristövaikutuksia arvioitaessa on katsottava kokonaisuutta ja huomioitava pakkausten toiminnallisuus kierrätettävyyden ohella. Nailonin asema elintarvikepakkauksissa on turvattava, sillä sen hyödyt tuoteturvallisuuden, säilyvyyden ja ruokahävikin vähentämisen kannalta ovat merkittävät. Lisäksi useat testit osoittavat, että nailon on kierrätettävissä uusilla kierrätysteknologioilla.
Teemme yhteistyötä Advanced Packaging Associationin (APA) kanssa, jotta pakkausten toiminnallisuus otettaisiin huomioon tulevassa sääntelyssä. Katso yhteinen videomme, jossa kerromme, miten pieni osa pakkausta voi olla suuri osa ratkaisua.
Lisätietoja:
HKFoods Media Service Desk sähköpostitse communications@hkfoods.com tai puh. 010 570 5700
110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2024 oli 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com