Laadunvarmistaminen on meillä jatkuvaa käytännön työtä ja yhteispeliä – tarkkailemme, pidämme yllä ja pyrimme yhdessä parantamaan laatua niin tuotteiden kuin työtapojen osalta.
Työskennellyt HKScanilla: Vuodesta 1995
Suosikkini HKScan-tuotteista: Amerikanpekoni
Harrastukset: Penkkiurheilu, erilaisten koneiden korjailu, moottorikelkkailu
Supervoimani olisi: Superviisaus
Työskentelen lihanleikkaajana ja linjanhoitajana Forssan tehtaalla. Saavun prosessihoitajien kanssa varhain aamulla tarkastamaan, että koneet ovat toiminnassa ja kaikki on valmiina ennen kuin leikkaajat tulevat aamukuudelta töihin. Tarkistan myös päivän leikkuuohjelman ja hoidan raaka-aineiden tilaamisen linjoille. Työpäivän aikana huolehdin laadunvalvonnasta, eri työvaiheiden sujumisesta sekä tilausten valmistumisesta.
Vaikka tyypillinen työpäiväni koostuu tietyistä rutiineista, jokainen päivä töissä on kuitenkin erilainen. Teemme joka päivä eri määriä erilaisia tuotteita. Työhöni kuuluu myös uuden ideointia. Saatamme esimerkiksi saada tuotekehitykseltä tehtäväksemme miettiä, olisiko jokin uusi tuote mahdollista toteuttaa, ja miten.
Työkavereiden lisäksi saan töissä täyden tuen esimieheltäni. Voin aina kääntyä hänen puoleensa, jos on kysyttävää. Pohdimme usein yhdessä, miten työtapoja voisi kehittää tai millaisia uusia tuotteita voisimme tehdä.
Laadunvarmistusta kautta linjan
Korkean laadun varmistaminen ohjaa jokapäiväistä työtäni. Työpäiväni tärkeimpiä tavoitteita on, että koneet toimivat ja ettei laadussa ole poikkeamia. Laadunvarmistaminen on meillä jatkuvaa käytännön työtä ja yhteispeliä – tarkkailemme, pidämme yllä ja pyrimme yhdessä parantamaan laatua niin tuotteiden kuin työtapojen osalta.
Työn sujuvuuden kannalta tärkeintä on huolellinen suunnittelu. Silti hyvästäkin valmistelusta huolimatta voi tulla yllättäviä tilanteita – esimerkiksi jonkin koneen rikkoutuessa on pystyttävä nopeasti miettimään, miten sama tuote pystytään tekemään muulla tavoin.
Ylpeänä kutsumusammatissa
Urani HKFoodsilla on kestänyt jo yli 20 vuotta – aloitin täällä kesätyöntekijänä huhtikuussa 1995, ja sille tielle jäin. Olen viihtynyt työssäni.
Olen tyytyväinen työhöni ja rooliini HKFoodsilla. Toivon voivani jatkaa samoissa hommissa niin kauan kuin pystyn.
Tavoitteenani on tehdä hyvää suomalaista ruokaa ihmisille. Tähän liittyy vahvasti ammattiylpeys. On hienoa, jos joku voi sanoa meidän tuotteestamme, että ”tämä on tosi hyvää”.