
HKScan ja Kari ”Kape” Aihinen yhteistyöhön Suomessa
HKScan ja ravintoloitsija, keittiömestari Kari ”Kape” Aihinen ovat sopineet monivuotisesta yhteistyöstä, joka sisältää muun muassa valmisruokien konsepteja ja niiden tuotekehitystä.

HKScan tarjoaa kesätyötä sadoille nuorille eri puolilla Suomea
Kesätyöntekijöiden haku on käynnissä - ei vähennystä kesän työntekijämäärissä poikkeusaikana
HKScan Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esitys seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle
HKScan Oyj, pörssitiedote 13.1.2021 klo 16.00

HKScanin tavoitteena hiilineutraali ruoantuotanto
HKScan on asettanut tavoitteekseen yhtiön oman teollisen tuotannon hiilineutraaliuden vuoden 2025 loppuun mennessä ja koko maatiloilta kuluttajille ulottuvan ruokaketjun hiilineutraaliuden

HKScan mukana vienninedistämishankkeessa - EU:lta tukea sian- ja siipikarjanlihan viennin edistämiseen Kiinassa
Euroopan unioni on myöntänyt Suomeen lähes kolmen miljoonan euron rahoituksen sian- ja siipikarjanlihan vienninedistämiskampanjan toteuttamiseksi Kiinan markkinoilla. Hanke toteutetaan

Lihaliiketoiminnan johtaja Järvinen: ”Kinkun hankintaa ei jätetä tänä vuonna viime tippaan”
Muista varata kinkkua myös jouluruokajatkoille

Maistuvia Kariniemen® -tuotteita
Kariniemen® -tuotesarja on kuluneen syksyn aikana saanut uusia maukkaita tuotteita.

Gasum suunnittelee yhteistyössä HKScanin kanssa Huittisten biokaasulaitoksen syötteen vaihtamista lantapohjaiseksi
Gasum suunnittelee yhteistyössä HKScanin kanssa Huittisten biokaasulaitoksen syötteen vaihtamista lantapohjaiseksi. Laitos käyttäisi biokaasun tuotannon pääasiallisena raaka-aineena

HKScan ja foodora tuovat joulun ruotsalaiskuluttajien ovelle
Ruoan kuljetuspalvelu foodora ja HKScan tarjoavat yhteistyössä tukholmalaisille ruokakassin täynnä joulun herkullisia makuja. Joulun ruokakassi toimitetaan kotiovelle tunnin sisällä

Nuoret ja tulevaisuuden maatalous Next Generation -koulutusohjelman keskiössä
Next Generation -koulutusohjelmamme tarjoaa nuorille tuottajille ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia alan huippuasiantuntijoilta, innostua työstään ja verkostoitua muiden tuottajien

Matka kohti hiilineutraaliutta jatkuu – HKScan siirtyy käyttämään 100 % uusiutuvaa sähköä Tanskassa
HKScan on siirtynyt käyttämään tuotannossaan Tanskassa 100-prosenttisesti uusiutuvaa sähköä, joka on ostettu hankkimalla alkuperätakuut (Guarantees of Origin). Siirtyminen uusiutuvaan

Kariniemen kananpoikien lannasta uudentyyppinen Arvo-lannoite
Biolan jalostaa Kariniemen kananpoikien kasvatuksessa syntyvästä lannasta uudentyyppisen Arvo- luomulannoitteen peltoviljelyyn. Kesän Agrofood Ecosystem® tilakokeissa Arvo-lannoite
Lars Appelqvist aloittanut Ruotsin liiketoiminnan johtajana
Lars Appelqvist (46) on aloittanut HKScanin Ruotsin liiketoimintayksikön johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä. Hän siirtyi HKScaniin Löfbergs-yhtiön toimitusjohtajan

HKScan ja Apetit aloittavat kaupallisen yhteistyön Ruotsissa
HKScan ja Apetit ovat allekirjoittaneet sopimuksen Apetitin tuotteiden myynnistä Ruotsin food service -kanavassa. HKScan toimii Ruotsissa Apetitin kasvipohjaisten lisäarvotuotteiden

Hakkerit jalostivat HKScanin Agrofood Ecosystem® datan tapahtumajärjestäjien käyttöön
Viikonlopun hackathon-tapahtumassa HKScanin Agrofood Ecosystem® -haasteen voitto meni kansainväliselle tiimille, joka hyödynsi ruuan vastuullisuusdataa tapahtumajärjestelyissä.